PÄIHTYNYT LUONNOSTA – REPOVEDEN KANSALLISPUISTO 4/5

Julkaistu 25.05.2016 - 566 päivää sitten

Ajatuksiani Repoveden kansallispuistosta, osa 4/5

Elämäni pisin ränni

Matkaa olin taittanut vasta viisi kilometriä. Olin selvästikin tehnyt väärän valinnan sukkien suhteen. Ensinnäkin ne olivat liian paksut, huonosti hengittävät ja varpaiden kohdalla oleva sauma hankasi ihoa. Kotona ostaisin kunnolliset sukat, ettei seuraavalla reissulla tarvitse pohtia retken pituuden mielekkyyttä kivun näkökulmasta vaan siitä, mitä kaikkea jokainen ylimääräinen askel voisi antaa.

Askel askeleelta lähestyin Kuutinkanavaa ja täten elämäni pisintä ränniä. Usein rännien pituudesta kuulee puhuttavan aikayksikössä, mutta tämä ei ollutkaan sellainen ränni, jonka moni tämän lukijoista lienee kokenut ainakin kerran elämässään – tästä on kerrottava sekä aika- että pituusyksikössä. Ajallisesti tämä luonnonkivestä ja puusta valmistettu uittoränni on hieman yli satavuotias, pituuden ollessa kunnioitettavat 270 metriä. Kanava sijaitsee Kuutinlahdella kohdassa, jossa Repoveden vesialue yhdistyy Tervajärveen. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ihminen osaa halutessaan rakentaa asioita, jotka toiminnallisuutensa lisäksi myös sulautuvat ympäröivään luontomaisemaan. Ehkä näiden ominaisuuksien ansiosta kanava onkin yksi Repoveden tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kyllä siinä on kelvannut tukkeja uittaa varsinkin, kun kanavan avaaminen lyhensi uiton vaatimaa aikaa kahdella viikolla. Monikohan tukkijätkä mahtaa saanut toiminnan tehostamisen seurauksena lopputilin, tuumasin, kun huomasin pohtivani markkina- ja talousliberalismin aikaansaamia tuottavuustavoitteita, joiden saavuttamisen seurauksena ihmisten hyvinvointi ja riittävä toimeentulo ovat toissijaisia asioita. Ei, en tullut tänne pohtimaan markkinataloutta tai vääristynyttä tulonjakoa. Nyt ajatukset oli saatava palaamaan hetkeen ja siihen mielentilaan, jonka takia metsään alkujaan halusin.

Kuutinkanavalla retkeilijää palvelee keittokatos, nuotiopaikka, kanoottilaituri ja kuivakäymälä. Retkeilijät olivat löytäneet paikan hyvin, siitä kertoivat alueelle pystytetyt muutamat teltat. Kanavan opastustaulujen kohdalla minun tuli pohtia ennen kaikkea jalkojani. Kuinka paljon ne antaisivat vielä anteeksi ennen kuin varpaiden iho hankautuisi rikki. En halunnut että valitsemani polku muuttuisi sellaiseksi kärsimykseksi, johon Tommi Läntinen erään kappaleensa nimessä viittaa. Minun oli valittava lyhyen kansallispuiston retkeilyreitin, keskipitkän Mustalamminvuoren reitin tai pitkän Kaakkurinkierroksen väliltä. Kaakkurinkierrros (26 km) oli se reitti, jota olin tähän asti seurannut. Syteen tai saveen; halusin nähdä Mustalamminvuorella olevan näkötornin. Lähdin nousemaan kohti taivasta.

Pilvessä on leppoisaa

Näkötornin näkeminen oli jotakin sellaista, jonka kauneuteen en ollut osannut varautua, sillä en ollut ottanut siitä etukäteen selvää. Puusta valmistettu, massiivinen, kerrostalon korkuinen torni oli näky, jonka kokemista en jättäisi väliin. Tästä paikasta halusin retkeni neljännen valokuvan ottaa. Tornin ylimmältä tasanteelta saattoi miltei koskettaa pilvenhattaroita – olin lähellä taivaan portteja, tuumasin leikkisästi. Tornista avautuu maisemat, joita voisi jäädä ihailemaan pidemmäksikin toviksi. Kyllä ihminen osaa rakentaa komeita asioita kauniisiin paikkoihin. Tämän sain todeta uudelleen vain hetki Kuutinkanavan tukkirännin jälkeen.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa

Sillä mukanani minulla oli taskulamppu ja repussa ruokaa. Minun tuli huomioida ajankäytössäni auringonlaskun ja pimeyden alkamisen aika. Taskulampun avulla eteneminen vaikeakulkuisessa maastossa tai yöpyminen puistossa ilman makuupussia tai telttaa eivät olleet toiveideni kärkikaartia. Makuupussi on tärkeä, teltasta ei niin väliä. Armeija-aikana tulin ‘nukkuneeksi’ makuupussissa lumihangessa ilman minkäänlaista suojaa. Eihän se mukavaa aina ollut, mutta hengissä siitä selvittiin. Oli siis jatkettava ennen pimeää. Onnekseni en paluumatkan aikana enää kohdannut muita retkeilijöitä kuin ohimennen, joten sosiaalisen kanssakäymisen ehtyminen säästi minulta aikaa huomattavasti. Matkallani oli kuitenkin vielä eräs nähtävyys, jonka takia olin valmis tekemään mutkan ja uhmaamaan auringon liikkeiden minulle asettamia rajoitteita. Mielessäni oli Ketunlossi; tuo Lapinsalmen läheisyydessä sijaitseva ja käsivoimalla liikuteltava ponttoonilautta, jolla pääsee ylittämään Kapiaveden vesialueen noin sadan metrin matkalta. Kunpa olisin tiennyt, ettei lossin kokeminen ollut ainoa mutka, jonka tekisin. En vaivautunut tarkistamaan suuntaani kartasta, jonka takia kuljin aina vain kauemmas tavoitteestani. Huomasin tämän myöhemmin, jonka seurauksena oli palattava takaisin Mustalamminvuorelle.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Tämän virheen ansiosta, tai ennemminkin sen takia, olin pakotettu pitämään toisen ruokatauon. Matkaa Olhavanvuoren ja Olhavanlammen juurella olevalle nuotiopaikalle oli kartan mukaan kilometrin verran. Saapuessani paikalle alkoi vesisade. Onneksi ei satanut kaatamalla, mutta kuitenkin sen verran, että se viilensi sekä ilman että mielialan. Onneksi sadetta kesti vain puolisen tuntia eikä se häirinnyt mainittavasti ruokailua. Mieliala olisi varmasti kokenut kovemman kolauksen, jos vaatetus ei olisi ollut kunnossa – siis asia, johon retkeilijän kannattaa panostaa.

Avotulella valmistin pannukahvia ja leipäjuustoa. Joku retkeilijä oli jättänyt jälkeensä pitkällä varrella varustetun paistinpannun, joten minun ei tarvinnut syödä juustoa kylmänä. Jollette ole aiemmin lämmittänyt kyseistä tuotetta, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Aterian kruunasi kaksi graavilohileipää kera proteiinijuoman. Täydellinen ateriakokonaisuus, tuumasin. Aterian jälkeen oli pidettävä kiirettä. Huuhtelin kahvipannun lammen vedellä, pakkasin reppuni ja suuntasin kohti Lapinsalmea. Ennen seuraavaa tienristeystä vastaani tuli kaksi ulkomaalaista kiipeilijää, jotka viettäisivät iltahämärän puolelle kääntynyttä vappuaattoa Olhavanvuoren jyrkällä ja sateen kastelemalla kallioseinämällä. Huimaa porukkaa, ajattelin, kun pohdin etteikö tuota voisi tehdä valoisaan ja kuivaan aikaan. Hyviä otteita toivottelin heille mielessäni.

Seuraavassa osassa saavun matkani lähtöpisteen läheisyydessä olevalle Ketunlossille. Tarinani viimeinen osio muistuttaa ja opettaa huomaamaan luonnon kiertokulkuun liittyviä tärkeitä asioita.

nimmari

Teemu Häyrinen