FENNOVOIMAN OMISTUSPOHJAN LAAJENNUS

Julkaistu 05.09.2014 - 1781 päivää sitten

Omavaraisuus?

Etelä-Suomen Sanomien Fennovoimaan koskevassa uutisoinnissa (3.9.) lahtelainen demarivaikuttaja korostaa energiaomavaraisuutemme tärkeyttä, ja kehottaa katsomaan tulevaisuuteen. Olen samaa mieltä, mutta onko tässä hankkeessa todella kyse omavaraisuudesta, kun hankkeen suurin yksittäinen omistaja on Venäjän valtio, joka toimittaa laitoksessa käytettävän polttoaineen? Omistuspohja, ja sitä myöten energiaomavaraisuuden lisääminen kohtasivat tämän viikon uutisoinnissa kolauksen, jossa hankkeen keulakuva, ministeri Jan Vapaavuori, käänsi takkinsa ja ilmoitti, ettei hankkeen omistusta voida ajatella vain Suomen ja Venäjän asiana, vaan osakkuuksia pitää saada myydä ulkomaiseen omistukseen, koska näyttää siltä, ettei riittävää kotimaista omistusta saavuteta. Tämä mahdollistaa sen, että laitoksen omistuspohja olisi jatkossa monikansallinen. Näin ollen mahdolliset tuotot kanavoituisivat entisestään ulkomaille, riskien ja haittojen jäädessä Suomeen. Hankkeen suurimpia puolustajia ovat kokoomus, perussuomalaiset sekä demarit.

En perustele hankkeen riskejä ideologiaan vedoten, vaan avaan niitä taloudellisen kannattavuuden pohjalta: Osakkaat ovat sitoutuneet ostamaan laitoksen tuottaman sähkön 50 euron hintaan megawattitunnilta. Turun kaupunginvaltuustolle konsulttiyhtiö Pöyryn toimittamista kannattavuuslaskelmista käy ilmi sähkön hinnan kehityksen olevan täysin erisuuntainen kuin muiden tahojen ennusteista saamme selville. Pöyryllä katsotaan, että vuonna 2035 markkinahinta olisi 82 euroa megawattitunnilta. Valtiovarain- sekä ympäristöministeriön omat ennusteet kertovat hinnan asettuvan kyseiselle ajalle vastaavasti noin 45 euroon. Jälkimmäisten ennusteiden toteutuessa osakkaat olisivat pakotettuja ’ostamaan’ sähkönsä roimaan ylihintaan. Lisäksi valtiovarainministeriö kertoo pohjoismaisen sähköntuotannon lisääntyvän kulutusta nopeammin – tämä on omiaan painamaan markkinahintaa entisestään alas. Jopa energiajätti Fortumin uusin raportti kertoo julkisesti, ettei uuden ydinvoiman rakentaminen hintaennusteiden ja uusiutuvan energian kilpailukyvyn paranemisen takia ole enää kannattavaa.

Sijoitukset ulkomaisen sijaan kotimaiseen osaamiseen

Mitä tulee tulevaisuuteen katsomiseen, sitä hankkeen vastustajat juuri tekevät! Energiasektori on yksi tuottavimmista ja nopeimmin muuttuvista aloista. Suomen teknologisella osaamisella olisi valtavasti kysyntää tulevaisuudessa, mutta se vaatii, ettemme jää kehittyvien maiden jalkoihin, sillä kehittyvät maat panostavat suuresti uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen. Jos haluamme Suomen pysyvän kehityksen kärjessä, meidän tulee elää ajassa, ja toimia maailmanlaajuisten muutoksien edelläkävijänä – ei tukeutua vanhaan tekniikkaan, mistä Fennovoimassa on kyse.

Lahtelainen vaikuttaja muistuttaa, että energiatase on 8,5 miljardia euroa miinuksella. Edellinen on asia, johon tulee puuttua: sijoittamalla enemmän kotimaisiin ratkaisuihin pystyisimme luomaan huomattavan määrän uusia työpaikkoja, nostamaan energiaomavaraisuuttamme, sekä kehittämään osaamistamme ja kilpailukykyämme energiasektorilla. Ei Fennovoimalle – ei ydinvoimalle!

JK. Artikkelikuva on Greenpeacen Puhutaan Ydinvoimasta -klubilta (Lahti 10/2014) , jonne minut oli kutsuttu puhumaan ja keskustelemaan ydinvoimasta.

Teemu Häyrinen